Vastaatko yrityksenne ajoneuvokannasta ja mietit, mitä IFRS16 kirjanpidon muutos tarkoittaa konkreettisesti? Pohdimme PwC:n partnerin ja tilinpäätösasiantuntija Timo Ihamäen kanssa teeman vaikutuksia yritysten ajoneuvojen hallintaan. Timo on toiminut lähes 22 vuotta PwC:llä tilintarkastuksen parissa ja erikoistunut kansainvälisiin taloudellisen raportoinnin standardeihin (International Financial Reporting Standards, IFRS).

 

Mitä IFRS16 tarkoittaa?

IFRS16 -standardi luo yhdenmukaisen mallin vuokrasopimusten käsittelyyn vuokralleottajan kirjanpidossa: lähtökohtaisesti kaikki vuokrasopimukset tulee kirjata yrityksen taseeseen. Tähän asti ne on kirjattu pääosin kuluna. Muutos koskee kaikkia vuokrasopimuksia, kuten esimerkiksi leasingajoneuvoja, rakennuksia, kiinteistöjä sekä koneita ja laitteita.

Timo pohti syitä kirjanpidon muutokselle. ”Standardin asettajan ajatuksena on, että vuokraaminen ja velaksi ostaminen ovat samankaltaisia taloudellisia ilmiöitä. Yritys saa vuokrasopimuksella koko omaisuuden käyttöönsä vuokra-aikana ja sitoutuu tuleviin maksusuorituksiin. Aikaisemmin vuokrasopimukset luokiteltiin rahoitusleasing- ja muiksi vuokrasopimuksiksi ja haasteeksi alkoi muodostua se, ettei rakennuksia, koneita ja laitteita löytynyt enää monenkaan yrityksen taseesta.

Uuden standardin mukaan vuokrattuja omaisuuseriä käsitellään vuokrakauden aikana samoin periaattein kuin omistettujakin ja vuokramaksujen nykyarvoon perustuva velka lyhenee sitä mukaa kuin vuokria maksetaan. Koettiin myös, että on manipuloinnille altis tapa, että vuokrasopimukset eivät ole kuuluneet taseeseen, vaan ovat olleet kirjanpidon liitetiedostoina.”

 

Minkälaisia yrityksiä IFRS16 koskee?

Kaikkien pörssin päälistalle listautuneiden yritysten on laadittava konsernitilinpäätöksensä IFRS –standardien mukaisesti. Konserniraportointia varten samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden on myös raportoitava IFRS:n mukaan.

Lisäksi eräät muut yritykset soveltavat IFRS –standardeja vapaaehtoisesti. Esimerkiksi osa pääomasijoittajien omistamista yrityksistä soveltaa IFRS –standardeja.

IFRS 16 -standardin käyttöönotto edellyttää mm. seuraavien seikkojen huomioon ottamista: mistä löytyvät kaikki vuokrasopimukset, pystyykö leasingyhtiö tuottamaan tarvittavat tiedot eroteltuina raportoinnissaan sekä taipuuko yrityksen nykyinen kirjanpitojärjestelmä uuden standardin vaatimuksiin, vai tuleeko hankkia uusi. Huomioitavaa on, että suomalaisen hyvän kirjanpitotavan mukaan tilinpäätöksensä laativien yritysten, esimerkiksi perheyhtiöiden, ei ole tarvetta soveltaa IFRS16 -standardia.

 

Huomioitavaa ja vaikutukset

Kysyin Timolta vaikutuksia, miten pk-yrityksen, jossa on esimerkiksi 1-20 ajoneuvoa, tulisi suhtautua muutokseen. ”Kannattaa tarkastella vuokranantajan osaamista ja palvelukyvykkyyttä, että he voivat tarjota yrityksellesi lisäarvoa. Myös oman tilitoimiston kanssa on hyvä keskustella teemasta, jotta tietää sen olevan ajan tasalla. Mikäli listaudutaan pörssiin, edellyttää se kirjanpidon konversiota IFRS raportointiin. Se on iso projekti kaikkien muiden listautumiseen liittyvien tehtävien kanssa. Vuokrasopimusten osalta isoimmat taloudelliset vaikutukset tulevat yleensä kiinteistöistä, koska ne ovat arvokkaita ja pitkäaikaisia sopimuksia.”

 

Fleet Managerin näkökulmasta

Kirjanpidosta tulee Fleet Managerin näkökulmasta aiempaa monimutkaisempaa. Asiakkaan taloushallinto tulee kysymään ja vaatimaan enemmän yksilöityä tietoa.

Yleensä työnantaja tekee vuokrasopimuksen ajoneuvosta vuokralleantajan, esimerkiksi Vehon kanssa. Silloin lähtökohtaisesti työnantajan tulisi arvioida, mihin vuokrasopimuksessa on sitouduttu. Vuokralleottajat saavat erottaa palvelut varsinaisesta kapitalisoitavasta vuokrasta. Vuokraajat arvostavat sitä, että eri komponentit erotellaan.

Siirryttäessä IFRS 16:sta, joudutaan kirjaamaan lisää varoja ja velkoja yrityksen taseeseen. ”Jatkossa jossain tilanteissa saattaa olla helpompaa ostaa kuin vuokrata. IFRS16:ssa se tarkoittaa sitä, että vara täytyy kirjata sekä velaksi että omaisuudeksi. Näitä varoja ei kuitenkaan voi myydä, joten omistaminen saattaa näyttää paremmalta vaihtoehdolta, eräissä tilanteissa.”

Timo mainitsi, että kun yrityksen tase paisuu IFRS 16:sta seurauksena, myös käyttökateprosentti paranee. ”Monia yrityksiä arvostetaan käyttökateprosentilla, joten se voi vaikuttaa positiivisesti yritysten arvostuksiin. Sillä voi olla yhtymäkohtia myös henkilöstön palkitsemiseen. On siinä mielessä tärkeä havainnoida, että kun uusi raportointimalli  muuttaa tunnuslukuja, tulee tarkistaa myös muut vaikutukset, esimerkiksi muutokset palkitsemismalleihin.”

 

Yksityisleasing tulee yleistymään

Huomioitavaa leasingyrityksille on, että muutos saattaa muuttaa yritysten ajoneuvopolitiikkaa. ”Yrityksissä mietitään uusia ratkaisumalleja henkilöstöetuihin ja rohkaistaan esimerkiksi oman ajoneuvon käyttöön sekä työmatka-ajojen laskutukseen. On mahdollista että mm. yksityisleasing-mallit tulevat yleistymään.”

Kiitokset Timolle haastavan teeman selkeyttämisestä! Mikäli aihe on sinulle ajankohtainen, ota rohkeasti yhteyttä, autamme Vehossa mielellämme. Yhteystiedot löytyvät täältä.

Miten IFRS16 vaikuttaa yritysten ajoneuvohallintaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *