Tulitikuista tekniseen kauppaan

”Vehon historia Suomessa sai tavallaan alkunsa jo vuonna 1892, jolloin saksalainen teknikko Max Greuling muutti Tampereelle mukanaan vaimonsa ja seitsemän lastaan. Greuling toimi Tampereella tulitikkutehtaan teknisenä johtajana. Greulingin perheen toinen poika Walter astui työelämään vuonna 1898. Hän siirtyi Mercantilen palvelukseen vuonna 1904, ja yhtiö muutti pääkonttorinsa Helsinkiin.

Sodan jälkeen Walter Greulingista kehittyi merkittävä teknisen kaupan ja teollisuuden vaikuttaja. Hän oli ostanut Mercantilen koko osakekannan ja toimi yhtiön johtokunnan puheenjohtajana aina kuolemaansa eli vuoteen 1944 saakka. Hän oli myös radiotehdas Helvar Oy:n pääomistaja. Greuling oli lisäksi Suomen vanhimman autoliikkeen Oy Nikolajeff Ab:n suurin omistaja.”

Edellä oleva teksti on ote Vehon mielenkiintoista historiaa edeltävältä ajalta.

Helsinkiläistä autokauppaa

Sergei Nikolajeff oli aloittanut autokaupan Helsingissä jo vuonna 1904 ja koska hän edusti sekä amerikkalaisia General Motorsin sekä saksalaisen Mercedes-Benzin autoja, kypsyi 1930-luvun maailmanpoliittisen tilanteen johdosta ajatus kokonaan uuden, vain Mercedes-Benzin maahantuontiin keskittyvän yrityksen perustamisesta. Sen omistaisivat suurimmaksi osaksi samat osakkaat kuin Nikolajeffinkin.

Näin siis Oy Veho Ab:n perustava kokous pidettiin Helsingissä Hotelli Kämpissa 1.2.1939. Uusi yhtiö ilmoitettiin kaupparekisteriin 16.2.1939.

Vehon näyttely Helsingin Messuhallissa 1939.

Ajat ovat kovasti muuttuneet sitten 1930-luvun. Vuotta ennen Vehon perustamista koko maassa oli yhteensä 27 788 henkilöautoa, 18 284 kuorma-autoa sekä 3021 linja-autoa. Tällä hetkellä Suomen autokanta on runsaat kolme miljoonaa ajoneuvoa. Enää ei vain osteta autoa, niitä vuokrataan, leasataan ja käytetään liikkuvuuspalveluina. Ennen kuljettajat keskustelivat keskenään, nyt huoltopalvelut ovat yhteydessä autoon ja kohta autotkin kommunikoivat keskenään. Paljon on siis tapahtunut 80 vuodessa.

Juhlimme Vehon maineikasta historiaa työn merkeissä, tervetuloa tapaamaan meitä niin kerromme lisää.

#liikuttaakestävästi

#veho

Autoalan moniosaaja täyttää 80 vuotta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *