Mika Salon luotsaama Virittäjät on päässyt jo järjestyksessään seitsemänteen kauteen. Uusimmalla kaudella on luvassa muutoksia sisältöön. Veho ja Mercedes-Benz lähti mukaan projektiin kehittämään makeita sisältöjä katsojia kiinnostavilla aiheilla.

Lähtökohtaisestihan ohjelmayhteistöitä voidaan tehdä monella eri tavalla. On logonäkyvyyttä lopputeksteissä, tuotesijoittelua kornisti tai vähemmän kornisti tai sitten erilaisilla sisällöllisiä kulmilla. Emme luonnollisestikaan mitään ”mukana menossa”-kuviota halunneet, vaan mentiin täysillä ja todella vahvasti sisältö edellä.

Sisällöt ratkaisevat

Sen lisäksi että ohjelmassa perinteisesti virittäjät virittävät ja rakentavat autoistaan mahdollisimman nopeita ja kestäviä ja kisaavat niillä lopuksi Mika Saloa vastaan, on mukanaolomme myötä esitelty Virittäjiin muutama muu mielenkiintoinen ohjelmaosio. Vehon ”Mercedes-Rakentajat”-osiossa tutustutaan siihen, kuinka Vehon omat ammattimekaanikot rakensivat uskomattomilla taidoillaan Vaihtoplussasta hankitusta A-sarjalaisesta kisakuntoisen yksilön. Ei kuitenkaan tuning-mielessä vaan ammattimaisesti, alkuperäisosia ja talon muuta sisäistä osaamista hyödyntäen. Hehkuvan punaisesta A-sarjalaisesta kuoriutui todella näyttävä ja vakaa kaunotar. Kyseinen yksilö tulee myyntiin Veho-liikkeseen lokakuun aikana. Ole nopea niin sinä voit olla Mercedes-Rakentajien luomuksen uusi omistaja!

Täytyy nostaa hattua ja antaa aivan mielettömän isot kiitokset Mercedes-rakentajille – jotka todella laittoivat itsensä likoon. Mercedes-Rakentajien edistymistä sai seurata kesän ajan sosiaalisen median kanavissa, mutta ne löytyvät myös YouTubesta, josta kannattaa käydä tsekkaamassa jaksot. Aloita vaikka ensimmäisestä jaksosta, jossa ammattilaisemme esittäytyvät.

Kisailua!

Kuten sanonta kuuluu: Eikä tässä vielä kaikki! Mitä muuta Mercedes voisi tuoda autoiluun vahvasti liittyvään ohjelmaan? Tietysti mahtavat autot ja mielenkiintoiset MB:stä kiinnostuneet persoonat! Ohjelmaan syntyi osio, jossa julkisuuden henkilöt pääsivät vuorotellen Mika Salon ajokouluun. Ajokouluun osallistui mm. JVG, Arman Alizad sekä Kasmir. Ajokoulun autoksi halusimme tarjota jotain oikein erikoista. Auton, jolla ei joka päivä pääse ajamaan, saatikaan sitten radalla ja Mikan opeissa. Ajokouluautoksi valikoitui Mercedes-AMG E 63 S 4Matic+ A. Tämä hurjaakin hurjempi, 612 hevosvoimainen neliveto osoittautui vieraittemme mielestä varsinaiseksi pedoksi. Eikä syyttä. Onhan autossa kuitenkin hurjien hevosvoimien lisäksi huikea 850 Newtonmetrin vääntö ja se kiihtyy 0-100 km/h 3,4 sekunnissa! Monen vieraan some täyttyi oman kokemuksen jälkeen varsin mairittelevista videoista, kuvista ja hehkutuksista.

   

Uskon siihen, että jos aidot ihmiset tekevät aidosti makeita juttuja, siitä ei voi tulla kuin aito ja viihdyttävä paketti. Tsekkaa sinäkin miten saimme oikein roppakaupalla mielenkiintoista sisältöä ohjelmaan.

Virittäjät 7 jaksot löydät Elisa Viihteestä. Kauden trailerin taas pääset tästä.

Mercedes-Benz ja Elisa Viihteen Virittäjät
Merkitty:            

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *