Liikkuminen kiinnostaa ihmisiä. Pääsin haastattelemaan teemaan liittyen toimialuetta uudistavan Maas Globalin toimitusjohtajaa Sampo Hietasta sekä Vehon johtajaa Petri Aarniota. Veho ja Maas tekevät tiivistä yhteistyötä liikkumisen muokkaamiseksi.
Käynnissä valtava kansainvälinen murros
Sampoa voi pitää Maas-palvelun isänä, hän perusti yrityksen 2015. ”Haluamme olla ihmiselle liikkumisen operaattori, mullistaa liikkumisen teollisuutta.” Yhtiön taustalla oleva taloudellinen mahdollisuus on merkittävä. Liikkumisen arvioitu kokonaismarkkina tulee vuonna 2025 olemaan Sampon mukaan 2.000-4.000 miljardia dollaria. Kohteena oleva murros on siis valtava.
Whim on MaaS Globalin lanseeraama liikkumissovellus, jonka kautta liikkuminen on vaivatonta eri liikennevälineillä. App Storesta ladattavalla sovelluksella voi tilata ja maksaa joukkoliikenne-, taksi- ja vuokra-automatkoja joko kuukausi- tai kertamaksulla. Toiminta on aloitettu vauhdikkaasti ensin Suomesta, edetty Britteihin ja juuri nyt avataan Amsterdamiin uusi toimipiste. Palvelu toimii hyvin suuremmissa kaupungeissa, joissa voidaan yhdistää luontevasti eri tapoja liikkua.
Kaikille oma auto ei ole se oikea ratkaisu
Miksi Veho lähti yhteistyöhön startup-yrityksen kanssa? Petri kertoo, että Vehossa on viimeisten vuosien aikana tunnistettu, että ihmisten tavat liikkua moninaistuvat merkittävästi. Veho haluaa olla vaihtoehto liikkumisen muutoksessa myös heille, joille oma auto ei ole oikea ratkaisu. Tai joiden perheissä toinen auto voitaisiin korvata toisella tavalla, kun mihin on perinteisesti totuttu.
Visioita liikkumisen muutoksesta
Maas Global kartoitti aloittaessaan yhteistyötahoja ympäri maailmaa. Sampo oli huomannut, että Veho kertoi jo kauan sitten visioitaan siitä, minkälaiseksi liikkuminen tulevaisuudessa muodostuu. Yhteiset intressit löytyivät nopeasti ja Sampo on yhteistyöhön äärettömän tyytyväinen. ”Koemme, että Veho on osoittanut olevansa maailmanlaajuisesti huippuosaaja auton palvelullistamisessa. Yhtiössä on ymmärretty, että mitä helpommaksi auton käyttäminen tehdään, sitä helpompi sitä on myydä. Vehon tuotannon päässä on kyetty rakentamaan joustava yhteistyömalli, jonka avulla voidaan tavoittaa uudenlaisia asiakasryhmiä. Suomessa on myös maailman paras infrastruktuuri kehittää MaaS-konseptia.”
Yhteistyö tukee ”Liikuttaa kestävästi” -teemaa
Yhteistyö on ollut tärkeää sekä Veholle että Maas Globalille. Sampon mukaan auto on olennainen osa palvelun kokonaisarvoa ja siksi on tärkeää, että yhteistyötä on päästy kehittämään Vehon kaltaisen luotettavan partnerin kanssa. Se on tuonut myös uskottavuutta. Veholle taas yhteistyö tukee liiketoimintamahdollisuuksien lisäksi vahvasti ”Liikuttaa kestävästi” -teemaa, joka on Vehon slogan, asiakaslupaus, toiminnan tarkoitus sekä vahva arvo. Petri uskoo, että yhteistyön hyödyistä on saatu irti vasta murusia. ”Olemme innolla Maas Globalin kanssa luomassa tulevaisuuden liikkuvuutta.”
Lisätietoja Maas Globalista löydät täältä.
Jukka Saksi
Sparraa Vehon asiantuntijoita viestinnässä ja sisällöntuotannossa. Johtajuusviestinnän valmentaja ja Johtaja on Media! Oy:n perustaja.