Perheeseen on tullut uusi tulokas. Miesväkemme kiertää sukulaismiesten kanssa hartaina sen ympärillä. Availlaan ovia, takaluukkua ja konepellin alle kumartuneelta porukalta kuuluu kummallista hyminää, ”miten kiihtyy, mikä teho, mikä vetotapa, paljon kuluttaa?”. Yritän osallistua: ”Tänään työkavereiden kanssa iloitsimme, kun saimme Veholle ISO 14001, sen ympäristöstandardin, tiedättekö?” Hetken hiljaisuus ja uuden ajokin teknisten tietojen päivitys jatkuu.

Lajittelu alkakoon

Oli vuosi 2009. Ajokit perheessä ovat jo vaihtuneet ja nyt seuraavan tulokkaan kohdalla pohditaan, voisiko se olla hybridi tai jopa täyssähköauto. Ajoneuvotekniikka ei ole se ainoa asia, mikä tämän lähes kymmenen vuoden aikana on muuttunut. Hyvä esimerkki on jätehuolto. Pikku-Liisa eskarilainen kotona kertoo kyllä, jos ompunraato meni väärään lajitteluastiaan. Alkutaipaleelta lähtien opitaan hyviä tapoja edistää tärkeää asiaa, kestävää kehitystä.

Kohti asetettuja tavoitteita

Olemme myös Veholla tätä vuosien varrella opetelleet. Pyrkineet kehittämään jätehuoltoa niin, että kaikelle toiminnasta syntyvälle jätteelle löytyy oikeanlainen keräysastia, mahdollisimman optimaalisesti sijoitettuna ja vielä niin, että noudatamme niihin liittyviä lajitteluohjeita.

Päämäärämme on, että tuottamamme jäte menee mahdollisimman tehokkaasti hyötykäyttöön. Pyrkimyksenä on siis kehittää materiaalitehokkuutta tasolle, jossa jäte ei ole enää pelkkä kuluerä, vaan se on rahanarvoista materiaa.

Mitattuna, konkreettisena tuloksena on yrityksemme suuri sekajätteen määrän pudotus, josta voimme olla aidosti ylpeitä. Toimintamme on oltava standardin, lain ja asetusten mukaista. Päivänvalon kestävää eli vastuullista toimintaa. Vaatimukset, joita kunkin on noudatettava, tulevat niin lainsäätäjän kuin päämiestemme taholta. Kierrätysasteen tavoitteet Suomen ja EU:n tasolla vaikuttavat myös meihin niin yrityksissä kuin kotitalouksissa.

Onnistunkohan?

Kierrätys on perheessämme alkanut jo sujua, mutta liikkuminen sen sijaan, siihen löytyisi varmasti uusia tapoja. Hyvänä vaihtoehtona Veho GO on saanut itsenikin miettimään liikkumista uudesta näkökulmasta – Vehohan ”liikuttaa kestävästi”!

Mikä tekee sinun arjestasi kestävän?

Kestävä kehitys – ”Ajattele globaalisti, tee paikallisesti”
Merkitty:                    

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *