Oli ilo olla suunnittelemassa ja fasilitoimassa jo kolmatta Vehon johtajuusseminaaria. Tilaisuus järjestettiin aamubrunssin merkeissä Veho Airportissa 30.5.2018. Aurinkoinen aamu antoi seminaarille loistavan lähdön. Tällä kertaa teemana oli “Viestivä johtaja mediallistuneessa toimiympäristössä”. Kyseessä oli kohdistettu kutsutilaisuus. Osallistujat kutsuttiin videotervehdyksellä, jossa Vehon toimitusjohtaja Kenneth Strömsholm toivotti toimitusjohtajan tervetulleeksi.

Paikalla oli noin 25 johtajaa. Kennen avattua tilaisuuden, johtajaporukkaa herättelivät uudistumiseen suuria muutoksia työurillaan johtaneet konkarit Reijo Karhinen ja Merja Ylä-Anttila. Molemmat olivat kutsuvieraille tuttuja ja kiinnostavia johtajia, joilla tiedettiin olevan paljon sanottavaa viestinnästä.

 

Viestintä on johtajan ja asiantuntijan ydintyötä

Kaikkien puhujien yhteinen ydinviesti oli, että #viestintä on nykyjohtajan ydintehtäviä. Se kuuluu aivan samoin asiantuntijalle. Kenne painotti fiiliksen roolia johtamisessa. Hän kertoi, että Vehossa uskotaan siihen, että hyvällä fiiliksellä myös asiakkaita palvellaan paremmin. Tähtäimessä on, että henkilöstö saadaan kulkemaan samaan suuntaan, samaan aikaan ja samalla voimakkuudella. Kyse ei ole kuitenkaan fiilistelystä, vaan hyvään fiiliksen sisältyy myös se, että vaikeistakin asioista puhutaan aidosti.

 

Reijo Karhinen – Viestintä ja näkemyksellisyys

Reijo muistutti, että johtaja on media. Hän rohkaisi kaikkia johtajia löytämään oman tavan viestimiseen ja näkemyksellisyyteen, erityisesti sosiaalisessa mediassa. Reijo herätti kysymystä siitä, että mitä mahdollisuuksia onkaan ottaa oman toimialan “ilmaherruus” ja auttaa sidosryhmiä ymmärtämään yrityksen tuottamaa arvoa. Reijo on ollut itse luomassa OP:ssa merkittävää kulttuurillista muutosta ja hän uskoo somen olevan tärkeässä roolissa juuri arvojen ja kulttuurin esille tuojana.  Reijo on OP:n pääjohtajan tehtävästä eläkkeellä, mutta vaikuttaa monessa muussa roolissa aktiivisesti. 

 

Merja Ylä-Anttila – Mediaa ei tarvitse pelätä

Merja on kiinnostavassa vaiheessa johtajana, koska hänen 38 vuoden työura MTV3:ssa päättyi ja hän siirtyy syksyllä 2018 YLE:n toimitusjohtajaksi. Merja muistutti, ettei mediaa tarvitse pelätä, kun viestii omana itsenään. Yritysjohtajat ja asiantuntijat voivat auttaa toimittajia ymmärtämään paremmin ydinviestiä, jota yritykset haluavat edistää. Myös Merja painotti somen roolia yleisen tietoisuuden ja johtajuuden vahvistajana. Mitään stereotyyppistä viestivän johtajan profiilia ei ole, vaan jokainen voi luoda sen omista lähtökohdistaan. Oleellista on pyrkiä auttamaan omalla viestillään, oli tapa, kanavat ja sisällöt siten mitä tahansa.

 

Dialogia seminaarissa ja sen jälkeen

Veho-seminaarin yksi tarkoitus on herättää dialogia johtajuudelle tärkeistä teemoista. Tärkeä osa oli osallistujien keskinäinen ajatusten vaihto ja uusiin ihmisiin tutustuminen. Osallistujat antoivat seminaarista paljon positiivista palautetta, sekä paikan päällä että myöhemmin somessa. Teema herätti keskustelua sekä toimenpiteitä. Puitteet ja järjestelyt olivat jälleen Veho Airportissa upeat. Taustalla on paljon työtä, josta vastasivat erityisesti Jarko Penttinen, Ari Lepistö ja Marja Nummela. Kiitos kaikille osallistujille, puhujille ja järjestäjille. Taas sai oppia ja oivaltaa. Toivotan dialogista ja aurinkoista kesää!

 

Jukka Saksi

Fiiliksiä Vehon johtajuusseminaarista – toimimme mediallistuneessa maailmassa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *