Minulla oli ilo luovuttaa aurinkoenergiajärjestelmien kotimaiselle markkinajohtajalle Pohjolan Energialle 40 Mercedes-Benzin A-sarjan autoa. Autot oli valmistettu Suomessa Uudenkaupungin Autotehtaalla. Ne tulivat yrityksen myynnin sekä myynninjohdon käyttöön Helsinki-Rovaniemi -välille.

 

Investointi henkilökunnalle ja asiakkaille

Pohjolan Energia tekee Suomessa uraauurtavaa työtä aurinkosähköratkaisujen tuomisessa kotitalouksien ulottuville. Yhtiö on osa Pohjolan Energia Group -konsernia, jonka toimitusjohtaja Sami Leinonen kertoo, että ”uudet Mercedes-Benzit ovat osaavan henkilöstön ja kasvuhakuisen johdon kanssa vauhdittamassa tavoitteita kotimaassa. Yhtiömme kasvaa tällä hetkellä voimakkaasti. Toteutettu autokauppa on meiltä iso investointi henkilökunnallemme, joka ajaa paljon työmatkoja ympäri Suomea. On tärkeää, että ajoneuvomme ovat turvallisia, luotettavia ja taloudellisia.”

 

Kotimaisuuden merkitys hankintapäätöksissä

Autojen luovutustilaisuudessa oli paikalla yli 100 henkilöä. Kun nostimme esiin Uudenkaupungin Autotehtaan merkityksen Suomen kansantalouden ja työllistymisen näkökulmista, yhtyivät ihmiset spontaaneihin aplodeihin. Syntyi mielenkiintoista keskustelua siitä, mikä on kotimaisuuden merkitys, kun tehdään isoja hankintapäätöksiä. Ostolla Pohjolan Energia halusi siis myös tukea suomalaista työtä. Lisäksi Mercedes-Benzin koettiin tukevan brändinä yrityksen arvoja.

4. sukupolven Mercedes-Benz A-sarja

Luovutetut autot olivat 4. sukupolven vähäpäästöisiä A-Mercedeksiä. 1,5-litrainen dieselmoottorin yhdistetty keskikulutus on 4,6 l/100 km ja CO2-päästöt (WLTP) 121 g/km. Mercedes-Benzin menestystarina kompaktikokoluokan autojen parissa alkoi jo 20 vuotta sitten ensimmäisen A-sarjan esittelyllä. Lokakuusta 1997 alkaen Mercedes-Benz on toimittanut yksistään yli kolme miljoonaa A-sarjan autoa. Uudessakaupungissa sarjaa on valmistettu vuodesta 2013.

 

Monessa yrityksessä pohditaan kotimaisuuden merkitystä

On ollut kiinnostava seurata vierestä Pohjolan Energian kasvutarinaa ja kotimaisuuden merkitystä hankintapäätöksissä. Havaintomme on, että useissa muissa yrityksissä pohditaan myös samoja teemoja. Lisätietoja Pohjolan Energiasta löydät www.pohjolanenergia.fi.

Pohjolan Energia valitsi made in Uusikaupungin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *