Yritysten toimiympäristöt muuttuvat ja kilpailu kovenee. Erityisen haastavaksi sen tekee ilmiö, että uusi kilpailija ilmestyy jostain toimialan ulkopuolelta. Esimerkiksi Google uhkaa monen alan yrityksiä innovoimalla palveluita, joita siltä ei ole osattu odottaa. Hereillä saavat olla niin pankit ja vakuutusyhtiöt, kun logistiikkayrityksetkin.

Autokauppa ennen internet-aikaa

Työskentelin pari vuotta automyyjänä ennen kuin Internet tuli arkiseen käyttöömme. Silloin autokaupat eivät markkinoineet verkossa, vaan asiakkaat seurasivat lehdistä myynti-ilmoituksia ja tulivat tutustumaan autoihin kivijalkaan. Mielenkiinnon herättänyt auto oli mahdollisesti jo myyty, jolloin myyjä teki parhaansa löytääkseen asiakkaalle korvaavan vaihtoehdon.

 

Asiakas hakee tukea ostopäätökselleen verkostoistaan

Maailma on parissa kymmenessä vuodessa muuttunut paljon. Nuoret sukupolvet, globalisaatio ja digitalisaatio ovat vaikuttaneet siihen, että ostaja tekee valintaa verkossa ja kysyy kokemuksia sekä suosituksia verkostoltaan erityisesti somessa. Ostajalla on kaikki tieto saatavilla, jolloin odotukset myyjätahon kyvystä tuottaa arvoa ovat muuttuneet.

 

Kulttuurillinen muutos liikkuvuus-konsultointiin

Odotukset kohtaamisiin myyjätahojen kanssa kasvavat. Sen sijaan, että myyjä kertoo vain autokohtaista tuoteinformaatiota, asiakas odottaa saavansa ratkaisuehdotuksia kokonaisvaltaisiin liikkuvuus-haasteisiinsa. Hän haluaa tietää, miten ratkaista asia omien arvojensa, tottumustensa ja taloudellisten resurssiensa puitteissa. Automyyjistä kehittyy pikkuhiljaa liikkuvuus-konsultteja, mikä tarkoittaa melkoista kulttuurillista muutosta ja uuden oppimista kaikille alalla työskenteleville.

 

Muutokset koetaan eri tavoin

Osa kokee muutokset inspiroivina mahdollisuuksina oppia ja kehittää uutta. Osaa se ahdistaa, näkyy pääosin uhkakuvia. Jokaisella on oikeus yksilöllisiin reaktioihin. Murrostilanteissa johdolta odotetaan näkymää suunnasta ja joukon osallistamista pohtimaan, miten jokainen voi roolissaan tukea muutosta. On tärkeää, että asioista voidaan keskustella ja että henkilöstö antaa myös johdolle aidon mahdollisuuden muutoksen johtamiseen.

 

Voimaa arvoista

Veholla on loistavat mahdollisuudet kulkea muutoksen kipparina vahvan brändinsä, osaamisensa, historiansa ja johtamiskulttuurinsa avulla. Ulkopuolisen silmin myös arvot tukevat edelläkävijyyteen. Slogan ”nauti matkasta” voikin kannustaa veholaisia kohtaamaan alan uudistukset enemmän uteliaisuudella kuin pelolla. Uutta ei tarvitse kohdata yksin, vaan siihen valmistaudutaan joukkueena. Veho menestyy myös tulevaisuudessa, kun se kuuntelee asiakkaita, hyödyntää kokeilukulttuuria ja hakeutuu dialogiin. Vehon matka mediaksi tukee osaltaan näitä tavoitteita. On ollut hienoa olla mukana hankkeessa, jossa opetellaan uusia tapoja luottamusta rakentavaan dialogiin ja josta on nähty vasta pieni alku.

Aurinkoista autoilukesää odotellen

 

Jukka Saksi, Johtaja on Media!

Vehon matkaa mediaksi sparraava valmentaja

Nautitaan matkasta kohti liikkuvuuden uutta maailmaa
Merkitty:                                

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *