Oletko koskaan miettinyt, mitä korjaamon suljettujen ovien takana tapahtuu? Korjaamossa toimiva henkilökunta jää usein asiakkaalta näkemättä.  Syynä on antaa ammattilaisille työrauha ja varmistaa korjaamotoiminnan turvallisuus. Tämä takaa sen, että jokaisen asiakkaan huoltoon tuotu auto saa tarvittavan huomion.

On ollut hieno havaita, miten ammattilaisemme tekevät työtään intohimolla ja tarkoituksella kehittyä työssään. Eli “rakkaudesta lajiin” kuvastaa loistavasti korjaamon henkilökunnan motivaatiota työhönsä.

 

Onnistumisia yhteen hiileen puhaltamalla

Päivittäinen työskentely asentajien kanssa on antanut itselleni laajan näkökulman siihen, minkälaisia persoonia korjaamohallissamme työskentelee. Vaikka ikäjakauma on varsin laaja, ovat innokkuus ja intohimo ratkaista asikkaiden haasteita aina yhtä vahvat. Oleellista on kyetä toimimaan tiiminä, jossa yhdistyvät nuoruuden into ja iän tuoma kokemus.

Vaikka ikäjakauma on suuri, puhaltavat kaikki korjaamohallissa yhteen hiileen ja auttavat toisiaan vaikeissa tilanteissa. Tästä syystä tulee harvoin tilanteita, jolloin autoon tullut vika olisi jäänyt selvittämättä. Vaikka mekaanikkojen koulutus takaa vahvan ammattitaidon, kohtaamme viikoittain haasteita, joita koulutuksessakaan ei voi opetalla. Niistäkin selvitään nöyrällä asenteella ja yhteistyöllä asiakkaan kanssa. Juuri tämä kertoo mekaanikkojemme intohimosta työhönsä.

“Laittakaa auto vain piuhaan kiinni”

Normaali asentajan työpäivä koostuu useammasta erilaisesta työtehtävästä päivän aikana. Vaikka Vehon mekaanikot erikoistuvat koulutusputkessaan useisiin osa-alueisiin, tekevät kaikki käytännössä niin huoltoja kuin vianmäärityksiäkin. Tämä takaa sen, että korjaamohallista löytyy jokaiseen osa alueeseen osaava ja koulutettu henkilö.

Uusia automalleja ja uutta teknologiaa tulee jatkuvasti, jolloin mekaanikkojen ajantasainen kouluttaminen on erityisen tärkeää. Huolto- ja korjaustavat ovat muuttuneet merkittävästi vuosien varrella. Joskus kuulee vieläkin hauskasti sanottavan,  että “laittakaa auto vain piuhan päähän ja katsokaa missä vika on”.

Vaikka autot kytketään tietokoneeseen, joka ilmoittaa mahdollisista vioista, niin tämä ei vielä kerro mekaanikolle vian syytä. Vikakoodien lukemisen jälkeen mekaanikko suorittaa fyysiset tarkastukset, selvittääkseen mistä kyseinen vika voisi johtua. Kun vian aiheuttaja on selvitetty, voidaan siirtyä itse auton korjaamiseen.

 

Kiinnostus autoihin jatkuu työpäivän jälkeenkin

Mekaanikkojen arki koostuu asiakkaiden autojen korjaamisesta ja huoltamisesta.  Silti päivän päätteeksi useilla hallissa työskentelevillä löytyy intoa harrastaa myös omia autojaan. Monet näistä autoista ovat juuri Mercedes-merkkisiä, eli intohimo merkkiä kohtaan ei katoa työpäivän päättymiseen.

Tässä tekstissä vain raapaisimme korjaamon arkea. Seuraavassa blogissa menemme pintaa syvemmälle ja keskitymme yhden asentajan arkeen ja hänen harrastuksensa kohteeseen.

Rakkaudesta lajiin
Merkitty:            

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *