Haastatattelin Kotisunin talousjohtaja Markku Määttää yrityksen kasvusta ja ajoneuvohankinnoista. Markun mukaan merkittävä Kotisunin kasvun draiveri on ollut ikääntynyt talokanta ja talojen vanhentunut tekniikka.

 

Vahvan kasvun tiellä

Kotisun on esimerkki suomalaisesta kasvuyrityksestä, joka on lähtenyt yrittäjän ideasta. Vuodesta 2009 alkaneesta IV-kanavien putsauksesta siirryttiin vuonna 2011 putkiremontteihin. Siitä lähtien kasvu on ollut voimakasta. Vuonna 2016 yritys teki 32 miljoonan liikevaihdon ja nyt palkkalistoilla on noin 360 henkilöä. Kotisun on toimialansa markkinajohtaja Suomessa ja toimintaa on lähdetty kansainvälistämään Ruotsin kautta. Vahva kasvuorientaatio edellyttää toimivia kumppanuussuhteita.

 

Yli 200 liikkuvaa varastoa, toimistoa ja mainosta

Kotisunin asiakkaina ovat pääosin omakotitalojen omistajat ympäri maakuntia. Sen myötä asennuskalusto ja myyjät ovat jatkuvasti tien päällä. Etäisyyden vaihtelevat ja asentamisen tehokas hallinta on toiminnan ydin. Asennusauto on asentajien varasto, toimisto ja muodostaa tärkeän liikkuvan yksikön. Kotisunilla on yli 200 autoa ajossa ympäri Suomea, joten puhutaan jo merkittävästä autokannasta. Autot ovat samalla liikkuvia yrityksen mainoksia.

Ajoneuvojen hankinta ja myynti hallitummaksi

Markku kertoo, miten yritystoiminnan alussa autoja ostettiin sattumanvaraisesti ja lyhyellä varoitusajalla, käytettyinä eri paikoista. Hankinnan pitäminen näpeissä oli vaikeaa, koska kasvun myötä tuli yhtäkkisiä tarpeita hankkia uusia autoja. Nyt pyritään menemään askel edellä ja hankintaputki on ollut viimeiset vuodet keskitettyä Mercedeksiin. ”Kumppaneiksi ovat valikoituneet ajoneuvotoimittajana Veho ja rahoituspuolella OP. Kaikki tietävät oman roolinsa ja ajoneuvojen hankinta sekä poismyynti ovat nyt hallitumpia”. Hankintapäätöksen jälkeen auto menee kalustukseen ja teippaukseen sovitussa putkessa. Myös Vehon huoltoa ja rengaspalveluita käytetään aktiivisesti.

Asennuksen yleisin malli on Sprinter, joka on tarpeeksi suuri tiloiltaan ja jotta sinne mahtuu tarvittava varustus sekä työtilat asentajille. Työjohtajat käyttävät pääosin Vitoa. Myyjien käytössä on enimmäkseen A-Mercedes.

 

Asiakkaan luokse täytyy päästä kelissä kuin kelissä

Markku muistuttaa ajoneuvojen roolista suhteessa yrityksen brändiin. Kotisunissa on lähdetty siitä, että työntekijöillä täytyy olla hyvät työvälineet. Kyse on myös vetovoimatekijästä, työhyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Kun asentajat saapuvat asiakkaan luokse asiallisella ajoneuvolla, kokee asiakas olevansa tekemisissä luotettavan yrityksen kanssa. Kotisun operoi asuntojen strategisilla alueilla, kuten lämpöputkistojen kanssa, jolloin ajoneuvo on yksi osa asiakaskokemusta.

Markku pohtii tuntimääriä, mitä asentajat ja myyjät autoissaan viettävät. ”On suuri todennäköisyys, että käytetty auto ei lähde tammikuun pakkasella käyntiin. Silloin yrityksemme välittömät kustannukset nousevat ja riski, ettei asentaja pääse asiakkaan luokse tuottavaan työhön, kasvaa liian suureksi.” Kaikissa asennusautoissa onkin vakiovarusteena webasto. Yksi oppi on ollut, että asennusauton tulee olla varusteltu niin hyvin kuin mahdollista. ”Sillä minimoidaan se, että autot seisovat ylimääräisissä korjauksessa tai huolloissa.”

 

Myyjäpuolen aktiivisuus ja halua auttaa avainasemassa

Mercedes on valikoitunut päämerkiksi paljolti sen ansiosta, että Veho oli oikeaan aikaan aktiivinen ja halukas palvelemaan aidosti. “Mercedeksellä on myös laadukas ja luotettava maine vastaamaan haastaviin olosuhteisiin”. Kumppanuus vaatii myös sitä, että asiakassuhteen täytyy toimia hyvin. ”Puolin ja toisin on oltu hereillä. Nimetyt yhteishenkilöt molemmin puolin ovat tärkeässä roolissa”. Keskustelua on käyty myös yritysten johdon välillä. Vehossa pidetään myös tiettyä puskuria, jolla taataan ajoneuvojen saatavuus Kotisunin spekseillä tarvittaessa nopeasti.

 

Data auttaa ajoneuvomassa hallinnoinnissa

Kaikki ajoneuvot ovat toistaiseksi Kotisunin omistuksessa, jolloin niistä saatavan datan hyödyntämiseen sisältyy haasteita. Kannan hallinnassa polttoaineet, kausihuollot ja rengashuollot ovat tärkeässä roolissa. Isoissa massoissa on nähty softan merkitys ja datan avulla voidaan tehdä johtopäätöksiä. Jatkuvasti päivittyvä rekisteri ajoneuvoista on vielä osittain eri paikoissa tai yksittäisinä tiedonmurusina ihmisillä itsellään. Pohdintaa käydään, kuinka esimerkiksi polttoaineen kulutuksen seuranta ja muut palvelut saadaan linkittymään autoliikkeen järjestelmiin. Leasing-ratkaisuista on keskusteltu ja fleetin hallinta nousee taas tarkasteluun. ”Ennakointi ja hallinnointi ovat yrityksen kasvun myötä yhä tärkeämmässä rooliissa”.

Autoliikkeeltä Markku odottaa tukea ydintoimintaan: ”Niin kauan kuin palvelu toimii, hinnat ovat kilpailukykyiset ja palvelu tukee menestystämme, olemme tyytyväisiä”.

 

Asennusauto on Kotisunin bisneksen ytimessä
Merkitty:                                

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *